Makaan tällä hetkellä keskellä julkista sektoria.

Olen neurologian osastolla hoidossa, sillä sain akuutin selkäydintulehduksen. Se on suhteellisen harvinainen yllätys, joka käyttäytyy hyvin yksilöllisesti. Allekirjoittaneelta se vei tunnon navan alta ja jalat pois pelistä.

Nyt on yllättäen aikaa. Kun päänsärky hellitti, olen lukenut ja kirjoittanut. Facebookissa on tänään esiintynyt poikkeuksellisen paljon kirjoittelua siitä, miten verot ovat pahasta. Joku taisi kirjoittaa jotain sellaistakin että Suomi on verokiihkoilun maa. Normaalin EVA/EK -lobbauksen mukana asiaa kommentoi muutama yrittäjäkin.

Ainahan tästä väännetään, tänään en jaksanut keskustella. Mutta pohdin, siihenkin on aikaa.

Veikko Eranti kirjoitti tänään psykologisesta havainnostaan siitä, miksi yrittäjät vihaavat veroja. No, itse asiassa kaikki eivät todellakaan vihaa, mutta tietty äänekäs osa kylläkin.

Veikko, olet varmasti oikeilla jäljillä. Itse toimiessani yrittäjänä muistan sen tunteen kun vero ei lähtenyt enää automaattisesti palkasta. Kun kirjoitin ne isoilta tuntuvat laskut ja lähetin, raha tuli kun tuli… ja meni. Raha joka ei ollut alun perinkään minun tai yritykseni.

Siinä tuli se fiilis.

Mitä jos jäisi enemmän, mihin sen laittaisin. Investoisin, palkkaisin. Tekisin hyvää. Sitten tein hyvää ja pistin sen – välillä kipeältä tuntuvan prosentin – verotilille. Ikuisiksi ajoiksi pois, rahoittamaan jotakin muuta. Yhteistä.

Niin se on, yrittäjä näkee ja kokee verot itse. Palkasta tehtävä ennakonpidätys on palkkanauhassa lopulta hyvinkin kasvoton tapa ilmaista asia verrattuna siihen, miten konkreettisesti yrittäjä ”menettää” rahan. Ja kun yrityksen pyörittäminen vie suuren osan käytettävissä olevasta ajasta, siihen keskittyy ja uppoutuu. Pitäisi vain katsoa ulos. Yrittää päästä omasta elinpiiristä suurempaan kokonaisuuteen.

Toisille onnistuu paremmin, toisille huonommin – en tuomitse ketään. Mutta toivon näkökulmaa.

Se julkinen sektori, jonka supistamista ainakin kolme ihmistä on Facebook-virrassani pelkästään tänään vaatinut, taistelee tällä hetkellä työkykyni pelastamiseksi. Se yrittää säästää yhteiskunnalta merkittäviä summia rahaa investoimalla hoitooni ja kuntoutukseeni. Ja uskokaa pois – se tekee sen hyvin. Oma hoitopolkuni alkoi perusterveydenhuollosta. Omaa vaivaani se ei voinut ehkäistä, mutta toimivana ja ennaltaehkäisyyn kykenevänä – se voi ehkäistä paljon muuta.

Minua hoitaa nyt moniammatillinen tiimi, jossa on tekijänsä akuuttihoidolle, syyn selvittämiselle, hoidon suunnittelulle ja toteutukselle, tuelle, ohjaukselle, neuvonnalle ja kuntoutukselle. Minua kuunnellaan, asioita ehdotetaan ja niistä keskustellaan. En ole koskaan ollut tälläisessä mukana potilaana – hoitajana kylläkin. Ehkä juuri siksi, se herättää.

Nyt kävelen jälleen itse. Sitä ennen minua tuki (verorahoilla maksamani) kävelyteline. Se oli helvetin hyvä teline, jota rakastin sillä hetkellä kun sitä tarvitsin.

Nyt se on jo seuraavalla, en tiedä kenellä. Hän voisi olla joku, joka ei ole ehkä tehnyt eläissään niin paljoa töitä, että voisi sanoa olevansa ”plussan puolella” ansaitakseen sen itselleen. Mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Olemme molemmat maksamassa sitä hänelle, koska niin yhteiskuntamme myös toimii.

Hyvä niin.

Olen kuntoutumassa ja voin olosuhteisiin nähden hyvin. Hyvä hoito on myös pitänyt äkillisessä tilanteessa minut niin elämän syrjässä kiinni, että voin kirjoittaa, ajatella ja olla tasapainossa. Ilman veroja edes minulla ei olisi tähän varaa, vaikka olen sentään keskituloinen. Ja ilman edes suhteellisen riittäviä resursseja, moniammatillista tiimiä ja koulutettua henkilökuntaa, tämä julkisen sektorin palvelu ei olisi voinut saada näin lyhyessä ajassa näin paljon aikaan hyväkseni. Kiitos.

Maksakaa veroja, mutta älkää tuhlatko päiviänne laskemalla plussia ja miinuksia. Siihen ei vaadita kuin yksi aamu jolloin nouset vaikeasti sängystä ja huomaat etteivät jalat kanna – silloin tajuat olevasi saamapuolella. Ja vaikka tienaisit sen 6,5 miljoonaa euroa pääomatuloja ja ylinopeussakkokin tuntuisi maailmanlopulta, olet loppupeleissä valitettavasti vain ihminen.

Hauras.

10405582_10152625134652204_5032970144788765671_n

Kommentit

kommenttia