12345.fi Progressiivisen kivityksen mekka.

26Elo/0950

BIG BROTHER SUOMI SUIHKUKUVAT 2009

Kuten kansa tietää, 12345.fi toimittaa kellon tarkkuudella kaiken mikä intter netissä on relevanttia. Välittömästi blogin palattua takaisin linjoille olen saanut massiivisesti kyselyjä eräästä hyvin tietystä, koko kansan huulilla olevasta asiasta. Nimittäin siitä, milloin BIG BROTHER SUIHKUKUVAT julkaistaan.

Uskolliset lukijamme osaavat odottaa meiltä vain uniikkia ja parasta – emmekä petä tälläkään kertaa. Tutkiva journalistiyksikkömmehän julkaisi hieman aiemmin jo ainutlaatuiset TALENT SUOMI SUIHKUKUVAT. Nyt on aika palata juurille ja hivellä verkkokalvojenne jo valmiiksi herkistyneitä aistinsoluja sillä, mitä kaikki ovat odottaneet innosta täristen ja kahvikupin kahvaa vienosti puristellen.

Tässä ne ovat:

SUOMEN BIG BROTHER SUIHKUKUVAT 2009

Kuvien ja suihkumallin oikeellisuus on tarkistettu suoraan tuotannosta vastaavilta tahoilta jo kaudella 2007, ja tutkivan journalistiyksikön mukaan muutoksia termostaattimerkkiin tai suihkun rakenteeseen ei ole ratkaisevasti tehty. Siten kuvat ovat täysin kurantteja.

bbsuihku1

BB-talon suihku yleiskuvassa. Huomaa viekoitteleva muoto ja koskettamaan houkuttelevat päät ja nupit. Alhaalta lähtee vienosti kaartuva letkuosa joka suorastaan kutsuu luokseen yhteiseen hetkeen – virkistävissä, kosteissa merkeissä.

bbsuihku2

Suihku sivulta, veitikkamaisesti ylöspäin törröttäen.

bbsuihku3

Suihku makaa, kuin antautuen pesemään bakteerit ja muut syntisen arjen jäämät rohkean käyttäjänsä iholta.

bbsuihku4

Harvinaisuus: Suihku lens flarella, erityisesti visuaalista/kuvankäsittelysilmää omaavien inhojen pikku tirkistelijöiden iloksi.

bbsuihku5

Ja viimeisenä mahtavin erikoisuus; Supernova-effected "GALAKSIT RÄJÄHTÄÄ"-suihkukuva. Jos tämä ei viimeistään irrota, niin ei sitten mikään.

Tästä eteenpäin hieman kulturellimpien elämysten pariin...

big brother suomi suihkukuvat vuohi vuohi vuohi metatags search engine optimized 5000 esa j esa a sampo ragnar sami nino aso jelena dana terttu katlin lotta tuija minna alastonkuvat
Filed under: Yleinen Leave a comment
Comments (50) Trackbacks (0)
  1. Tätä on odotettu, hottia!

  2. Ottaisin sinuna Orakseen yhteyttä – tässähän on ilmiselvä match made in shower.

  3. Kehnoa. Ei tossa näy ku osa suihkua. Valheellista mainontaa.

  4. sinä… ilkeä ihminen! xD

  5. mukava yllätys, onneksi ei ollut yhtään läskiä kuvassa.

  6. Yhdestäkään ei tule vettä, eikä kokoamista ole edes näytetty.

    MÄ OLEN NYT VÄHÄN PETTYNYT.

  7. Photoshopattu!

  8. Ennennäkemätöntä matskua! Paljon pidempiä ja kovempia objekteja kuin edellisten BB-kausien suihkukuvissa. Kiitos tästä.

  9. No voi nyt saatana. Sitä tulee viattomasti tänne sivuille ja luulee löytävänsä kuvia BB-suihkukuvia, mutta kuvissa onkin onnettomia vedensekoittimia. Nyt niitä suihkuja kuviin, kele!

  10. eihän tässä oo mitää.. kotookin löytyy suihku jossa useestikkin paljasa akka

  11. Saahan näille masturboida?

  12. Vittu pelkkiä sekottajia. :( :(

  13. ootko sä kui hermanni pohjalaine :D DDDDDDDDDDD :D DDDDDDDDD :D DDDDDDDD

  14. fap fap fap fap

  15. olisit nyt ees koko suihkun kuvannu nii se olis suihku kuva! ei näy ku sekottaja

  16. Onhan se komia.

  17. Mitä HEL….iä Toi on hana/sekoittaja Odotin suihkua jo housut kintuissa ja kaiken mitä sain oli nää homot hanakuvat…

  18. Mulla on heikko suihku, mitäs siihen sanotte? Ja lääkärille en mene!

  19. Hei talidomi ei tuo ole suihku vaan hana. Suihkun alla sä peset tyhjän pääsi. Tästä näkee taas ettei idioottien pitäs koskaan yrittää olla hauskoja.

  20. mulla ainaki alko jöpöttää….

  21. “Yhdestäkään ei tule vettä, eikä kokoamista ole edes näytetty.”
    Totta! Aktikuvia peliin!

  22. Hansgrohe saapui sivustolle hakusanoilla big brother, suomi, suihkukuvat, alastonkuvat.

    SEnkin tahmatassu!

  23. Onko tämä nyt se SUOMEN BIG BROTHER ALASTONKUVAT DOWNLOAD CENTER ???

  24. saatanan saatana!!!!! jos ei tuu kohta kuvia, haastan oikeuteen kaikki!!!!

  25. ei tossa oo ku hanat. missä ne suihkut on?

  26. Vittu mulla oli jo muna kourassa ja aattelin että nyt irtoaa oikein laatua mutta ei.
    tommoset vitun tuulen nussimat vinkuheinät on keksiny muka hauskan jutun
    SAATANAN MOKKAMUNAT

  27. Suihku sivulta- kuva on seksikkäin. Koko perheemme onanoi vuorollaan tuon saatanan kuvan äärellä.

  28. Voi ***hana, teitä on nyt suihkutettu ja vedetty vaihtimesta….!!!

  29. Missäs oli kultainen suihku?

  30. Aaaah !! Multa tuli jo…..

  31. Voi kuinka sairasta. Menkää nyt itseenne edes hetkeksi kaikki……

  32. wittu mitä meininkiä!

  33. Heheh HIENOO!

  34. kyl sai naurut ku nää kattos oli vähä liianki hottei!!

  35. keltainen suihku!

  36. nopeasti reagoiva ja tarkka termostaatti pitää suihkuveden lämpötilan siinä, mihin sen asetit. Hanan kaunis muotoilu miellyttää silmää vielä vuosien kuluttua. Voit yhdistää amme- ja suihkuhanan mihin tahansa

  37. En tajuu..?

  38. OOOOhhh…upeaa!! nam

  39. Miks en mä nää mitää kuvii?

  40. Miks en näe kuvia?

  41. mitä vittua??? :D


Leave a comment


No trackbacks yet.